Näytetään tekstit, joissa on tunniste neuleen korjaaminen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste neuleen korjaaminen. Näytä kaikki tekstit

perjantai 9. huhtikuuta 2021

Miten vahvistettu kantapää parsitaan silmukoimalla?

Vahvistetun kantapään kantalapussa joka toinen kerros neulotaan kokonaan oikeilla silmukoilla ja joka toisella kerroksella toistuu kahden silmukan mallikerta, jossa joka toinen silmukka on nostetaan neulomatta ja joka toinen on neulotaan oikein. Vahvistettu kantapää on kestävämpi kuin kantapää, joka on kokonaan neulottu pelkkiä oikeita silmukoita käyttämällä. 


Kovassa käytössä myös vahvistettu kantapää lopulta kuluu puhki. Ennen lopullista reikiintymistä silmukat alkavat ohentua ja se onkin sopiva hetki silmukoimalla pelastaa kantapäät lopulliselta reikiintymiseltä. 


Vahvistetun kantapään silmukoinnissa jäljitellään alkuperäisen neuloksen neulepintaa. Yllä olevassa kuvassa punaisella langalla on silmukoitu vahvistetun kantapään kaksi ensimmäistä kerrosta punaisella langalla. 



Seuraavaksi silmukointiväri on vaihdettu mustaan. Ensin on oikealta vasempaan edeten silmukoitu kerros, jossa joka toinen silmukka on nostettu neulomatta ja joka toinen on neulottu oikein. Silmukoitavan alueen ensimmäinen silmukka on nostettu neulomatta ja se on silmukoitu nostettua silmukkaa jäljittelemällä kahden neulekerroksen korkuisena. Seuraava silmukka on neulottu ja se silmukoidaan neulottua silmukkaa jäljittelemällä yhden neulekerroksen korkuisena. Näin silmukointia on jatkettu kerroksen loppuun. Joka toisella silmukalla on jäljitelty nostettua silmukkaa ja joka toisella silmukalla on silmukoitu neulottu silmukka. Lopputuloksena tässä vaiheessa on sahalaitainen musta raita.



Seuraavaksi silmukoidaan vasemmalta oikealle palatessa pelkät neulotut silmukat ja lanka pujotetaan nostettujen silmukoiden ali.



Kahden mustalla langalla silmukoidun kerroksen jälkeen silmukointi muodostaa tasaisen raidan, jossa joka toisen silmukan kohdalla oikea silmukka molemmilla silmukoiduilla kerroksilla ja joka toisella kerroksella on kahden kerroksen yli menevä nostettu silmukka.



Vahvistetun kantapään silmukoinnin harjoittelu kannattaa aloittaa korjattavasta sukasta poikkeavalla värillä, jolloin silmukoidut silmukat erottuvat helpommin. Väreillä voi myös leikitellä ja värejä vaihtelemalla saa aikaiseksi erilaisia raitoja ja kirjoneuleelta näyttävää pintaa.



Tässä kirjoneuleraita on syntynyt siten, että oikealta vasemmalle tullessa on silmukoitu punaisella langalla sekä nostetut että neulotut silmukat ja takaisin vasemmalta oikealle palattaessa silmukointilanka on vaihdettu mustaan lankaan, jolla on silmukoitu joka toinen neulottu silmukka.

BONUSVINKKI

Usein paljon käytetyissä sukissa pohja saattaa olla aavistuksen huopunut ja silmukoita on vaikea erottaa pohjasta. Luonnonharjaksista tehdyllä vaateharjalla silmukat saa selvemmin esille, kun neuletta harjaa alkuperäisen neulomissuunnan mukaisesti. Harjatessa neuloksen kuidut järjestäytyvät alkuperäiseen asentoonsa ja silmukat on sen jälkeen helpompi erottaa. Harjaaminen poistaa myös pohjaan tarttuneet roskat kuten esimerkiksi kotieläinten karvat, jotka eivät yleensä pesussakaan helposti irtoa neuloksesta. 



maanantai 22. maaliskuuta 2021

Silmukoimalla parsiminen

Silmukoimalla parsiminen on paras tapa korjata neuleita, jos haluaa lopputuloksen olevan mahdollisimman huomaamaton. Silmukoimalla saa myös toteutettua näyttäviä näkyviä korjauksia.


Näkymättömän lopputuloksen saavuttamisessa parsimislangalla on keskeinen rooli. Mikäli mahdollista, käytä samaa lankaa, jolla alkuperäinen neule on valmistettu. Jos samaa lankaa ei ole saatavilla, valitse korjattavan neuleen kanssa mahdollisimman saman värinen ja paksuinen lanka. Alla olevassa kuvassa pieni harmaa alue värikkäiden alueiden keskellä on silmukoitu sukkalangan värisellä langalla.


Silmukoimalla voi vahvistaa oikeita ja nurjia silmukoita sekä kirjoneuleita. Silmukoinnin harjoittelu kannattaa kuitenkin aloittaa yksivärisestä tai raidallisesta vaaleahkosta sileästä neuloksesta. Villasukkien sileiden pohjien paikkaaminen on hyvä silmukointikohde aloittelijalle.  Mustasta ja muista tummista värisävyistä silmukat erottuvat huonosti ja silmukoiden jäljittely saattaa olla sen vuoksi haastavaa. Samoin teollisesti valmistettujen ohuiden neuleiden silmukointi siististi vaatii vähän enemmän kokemusta silmukoinnista.

Silmukoimalla voi korjata reikiäkin, mutta helpointa silmukointi on siinä vaiheessa, kun reikä on vasta syntymässä. Tuossa vaiheessa neule on kulutuksessa ohentunut, mutta kaikki silmukat ovat vielä ehjät. Neuleita kannattaakin säännöllisesti käydä läpi ja tarkistaa, että niistä ei löydy ohentuneita kohtia. Itse tarkistan villasukkien kunnon aina pesun jälkeen.


Silmukoinnissa vahvistetaan alkuperäisen neuloksen ohentuneet silmukat pujottelemalla neulan avulla parsintalanka alkuperäisen neuloksen silmukoita jäljitellen yksi kerros kerrallaan. Paras työväline silmukointiin on tylppäpäinen kanavaneula. Parsittavan sukan sisälle kannattaa asettaa tuki, joka pingottaa parsittavan alueen sileäksi. Tässä toimii hyvin parsinsieni, mutta myös esimerkiksi lasipurkin metallinen kansi ajaa saman asian. 

Ohentuneen kohdan silmukointi kannattaa aloittaa muutamia kerroksia ennen ohentuneen kohdan alkua, jolloin silmukoitu paikka kiinnittyy sukan ehjään osaan eikä heti kulu puhki vahvistetun kohdan vierestä.
 
Silmukat muodostavat oikealla puolella v:n muotoisia kuvioita. Aloita pujottamalla lanka ensimmäisen silmukan v-pohjukkaan.





Tästä alkaa silmukoiden jäljittely. Seuraa vahvistettavan silmukan muodostamaa lenkkiä ja pujota neula silmukan yläreunan kautta seuraavan kerroksen silmukan muodostaman lenkin läpi. Pujota neula tämän jälkeen takaisin ensimmäisen silmukan pohjukasta sisään ja tuo neula ulos samalla kerroksella olevan viereisen silmukan pohjukasta. Ensimmäinen silmukoitu silmukka on valmis.


Etene silmukoinnissa vahvistettavan alueen kerroksen loppuun silmukka silmukalta. Kun olet silmukoinut alueen reunimmaisen silmukan, on aika kääntyä ja siirtyä seuraavalle kerrokselle. Silmukoinnin reunasta tulee siisti, kun pujotat langan paikattavaa aluetta seuraavien kahden silmukan välistä uudelle kerrokselle, silmukoitavan kerroksen aloitussilmukan pohjukkaan.




Tämän jälkeen silmukointi jatkuu toiseen suuntaan samaan tapaan kuin silmukoit ensimmäisenkin kerroksen. Nyt silmukat kiinnittyvät alareunastaan edelliseen silmukoituun kerrokseen.


Pikkuhiljaa ohentunut kohta peittyy silmukoinnin alle.



Silmukoimalla voi vahvistaa isompiakin alueita ja käyttää alueiden vahvistamisessa erivärisiä lankoja.


Kun silmukoidaan useammasta erivärisestä langasta muodostuvaa pintaa, täytyy eri väreillä silmukoidut alueet sitoa toisiinsa. Ala- ja yläreunasta alueet sitoutuvat toisiinsa samaan tapaan kuin yksivärisellä langalla silmukoitaessa. Uudella värillä alkava kerros silmukoidaan kiinni edellisen kerroksen silmukoihin.


Myös sivusta eri väriset alueet sitoutuvat yhteen, kun käännöskohdassa langan pujottaa viereisen silmukkarivin kautta samaan tapaan kuin silmukka sidottiin yllä vahvistettavaan neulokseen. Tässä esimerkissä harmaa lanka pujotetaan samalla kerroksella vastaan tulevan mustan alueen ensimmäisen ja toisen silmukan välistä. Muista kiristää käännöslenkkiä riittävästi, jotta erivärinen lankalenkki ei jää rumasti näkyviin.